torstai 7. marraskuuta 2013

Stråkaforsin sormus ja muita tarinoita



"Olipa kerran talonpoika, kosken rantamailla kauan asunut ja lohenkalastuksella varsin vaurastunut. Hankki kerran kaupungista sormuksen, hienon ja hopeaisen. Vieläpä oli siihen kaiverrettuna jumalanäiti Marian esirukouksen alku AVE MARIA GRATIA. Arvokalu itsessään, kuin myös pyhien sanojensa kautta.

Mutta ei ollut tarkoitettu talonpoikaa sormusta kantamaan. Kerran talvisella kirkkotaipaleella putosi kalleus hankeen, eikä mies sitä löytänyt, vaikka kuinka etsi ja nietosta kauhoi. Niin oli talonpojan palattava tyhjin käsiin kotiin, ja sormus jäi sille tielleen."

Totta vai tarua? Kukaan ei tiedä. Varmaa on vain se, että kuutisensataa vuotta myöhemmin, syksyllä 2011, pyhtääläinen harrastaja-arkeologi Rune Nygård poimi sormuksen talteen tutkiessaan erästä vanhaa niitynreunaa Stråkaforsin kosken mailla. 1400-luvun hopeasormus! Kansallisestikin harvinainen ja huomattava löytö!

Huomattavaa on sekin, että sormuksen kuvaa voi ihastella missä tahansa toimivien tietoliikenneyhteyksien päässä. Marraskuun kuvastin sijaitsee kirjoittajan eteisessä, matkojen päässä niin Stråkaforsista kuin sormuksen nykyisestä säilytyspaikasta, Turun yliopiston arkeologian laitokselta. Tämä ei ole itsestään selvää, kuten pian tulemme huomaamaan. 

Arkeologi Visa Immonen on kirjoittanut sormuksesta kattavan artikkelin* Suomen Keskiajan Arkelogian Seuran lehteen, mutta kaikkiin kysymyksiin ei hänelläkään ole vastausta. Mitä reittejä hopeasormus kulkeutui Pyhtäälle? Kuinka kallisarvoinen kapistus päätyi niitynreunaan? 

Vanhat esinemuodot ovat toki sinänsä kiinnostavia, mutta monelle parasta antia ovat tarinat niiden takana. Sellainen on - tai on ollut - pienimmälläkin messinkinapilla. Ihmismieli on esineen suunnitellut, kädet sen valmistaneet, kenties kadottaneet. Yksi on ollut omistajansa kallein aarre, toinen tusinatavara kaltaistensa joukossa. 

Esineen arvoa mitataankin museoalalla myös sen mukaan, kuinka hyvin sen taustatarina tunnetaan. Mustekynään liittyviä tiedonmurusia pitäisi siis vaalia vähintään yhtä hyvin kuin kynää itseään. 

Varastoituja tarinoita pakkauksissaan
Pyhtään kotiseutumuseon 2732:n esineen mahdollisuudet tarinankerrontaan ovat viimeisen yhdeksän vuoden ajan olleet haasteelliset. Kokoelmat on tilojen puutteessa säilötty varastoon, josta vain muutama esine on päässyt yleisön ulottuville Museopakkien ja Kotiseutukaapin kautta.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta: Museoviraston avustuksen turvin Taija Paju on syksyn aikana tallentanut sähköiseen tietokantaan yli 600 esineen tiedot ja valokuvat. Sarkaa on toki vielä jäljellä, mutta nyt on niin sanotusti "saatu pää auki".

Helpotus kokoelman hoitajalle on valtaisa. Nyt ei joka välissä tarvitse ajaa varastolle purkamaan pahvilaatikoita vain halutessaan selvittää, miltä jokin esine oikeasti näyttää. Tiedot löytyvät näppärästi hakusanoilla loputtomien paperilomakkeiden selaamisen sijaan.

Monet museot ovat avanneet kokoelmansa verkkoon suuren yleisön nähtäville tai esittelevät kuukausittaisia esinepoimintoja kotisivuillaan. Olisiko tämä mahdollista myös Pyhtäällä? Miksei - esinetietojen, tarinoiden ja kuvien saaminen sähköiseen muotoon on tällä tiellä ensimmäinen askel.

Sillä esineiden tarinat jatkuvat vielä museoimiseen jälkeen: Kermakko pääsee näyttelyyn, ja sen kautta muotoilijan innoittajaksi. Kokoelman yhdeksäs samanlainen toimistotuoli poistetaan, ja nuorten työpaja saa siitä kunnostettavan huonekalun.

Tarinat, esineet ja me kietoudumme erottamattomasti yhteen. Pyhtään kirjaston lehtisalissa näytillä olevin lastenrattaiden tarinassa voisi olla vaikkapa tällainen luku:

"Synkeän syyssateen kastelema kulttuurisihteeri oli juuri kömpinyt sisään Purolan Alakylässä nököttävän maalattianavetan matalasta oviaukosta. Kehnosti lepattavan kynttilälyhdyn valossa hän tiiraili pimeyteen.

Rouva Gunvor Hellsténin kunnalle testamenttaamat satavuotiaat jugendrattaat olisivat jossakin täällä, vuosikymmenten roinan keskellä - jos olisivat. Ei auttanut kuin ryhtyä etsintöihin."

Ja löytyiväthän ne!
Kuva: Taija Paju

* Immonen, Visa 2012: Keskiaikainen hopeasormuslöytö Pyhtäältä. SKAS 4. (57-60). 

Myös pääkuvan näytöllä näkyvä sormuskuva on Visa Immosen käsialaa.

Stråkaforsin sormuksesta kuulette vielä lähiaikoina lisää. Pitäkääpä silmät auki Pyhtäänlehteä selatessanne...

Pyhtään kotiseutumuseo löytyy myös kunnan uunituoreilta nettisivuilta. Tervetuloa tutustumaan!

2 kommenttia:

  1. Upeaa,me metallinetsijät eli piipparimiehet haluamme harrastuksemme myötä löytää upeita vanhoja uniikkeja löytöjä jotka voisivat vaikuttaa Suomen historiaan ja on vaikuttanutkin,lisää upeita löytöjä on luvassa ja me kaikki saamme olla niistä ylpeitä :)

    VastaaPoista
  2. Upeaa,me metallinetsijät eli piipparimiehet haluamme harrastuksemme myötä löytää upeita vanhoja uniikkeja löytöjä jotka voisivat vaikuttaa Suomen historiaan ja on vaikuttanutkin,lisää upeita löytöjä on luvassa ja me kaikki saamme olla niistä ylpeitä :)

    VastaaPoista